"Kun on tehtävä valinta ja jättää sen tekemättä, niin sekin on valinta"

 

Näinpä... Kuinka monta kertaa  ihminen elämänsä aikana jättää jotain tekemättä nyt ja aikoo tehdä sen joskus myöhemmin? Ja voi olla että tämä siirtyy aina vain huomiseksi. Voi olla kyse laihduttamisesta, tupakanpoltosta, kaappien siivouksesta, ystävälle soitosta niin isommasta kuin pienemmästäkin haasteesta tai tehtävästä. Ja joillekin huominen asian suhteen ei koskaan tule eteen, tai sitten aivan liian myöhään.

Itse olen kuullut vuosien mittaan useaan otteeseen, että nykyinen työ ei voi olla minulle se viimeinen. Yksinkertaisesti siksi, että kroppa ei kestä. Olen nuori, normaalikokoinen ja muutenkin ruokatavat ja liikkumiset hallussa ainakin suurimmaksi osaksi, mutta itsestä riippumaton sairaus puskee läpi. Taas tänään sain siitä muistutuksen.

Olen fyysisessä työssä, ammatissa mistä olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Työpaikka on hyvä ja työkaverit mitä parhaita. Vakipaikkakin vielä. Mutta tänään mietin, että mikäli haluan viettää mahdollisimman tervettä ja hyvää elämää tyttäreni kanssa niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin miettiä uusia tuulia. Se jännittää ja pelottaa, mutta jos en tee asialle mitään, ni sekin on valinta minkä lopputuloksesta ei ole takuita.

Perheemme elää tällä hetkellä sellaisia aikoja, että minulle ei ole mahdollisuutta lähteä koulunpenkille (vaikka haluja olisi) tai muutenkaan kokeilemaan pätkätöillä uutta alaa/tehtävää. Laitan siis oman tavoitteeni siksi aikaa hyllylle, että tilanne tasoittuu niin että pääsen aukomaan siipiäni. Mutta en kuitenkaan jättänyt asiaa vain oman pääni sisälle vaan yritin (tuloksetta) ottaa työkkäriin yhteyttä ja saada sitä kautta apua. Haluasin keskustella jonkun puoluteettoman ihmisen kanssa joka on perehtynyt asiaan, että mitä minä voisin tulevaisuudessa tehdä? Toisaalta haluaisin olla omalla alalla, mutta toisaalta minua kiehtoo jokin täysin tuntematon. Se mikä se voisi olla, on täysi arvoitus. Siksi olisin pyytänyt apua, mitä en saanut. Mutta huomenna on uusi päivä ja rupean taas jonottamaan työkkäriin. Saanpahan ainakin kuunneella aivan liian kovalla soivaa odotusmusiikkia. Miksi muuten odotusmusiikki on aina yhtä kamalaa? Laittaisivat vaikka radion kuuluumaan ni olisi paljon mielekkäämpää.

 

Joskus on tehty tutkimus, että ihmisen pitäisi vaihtaa työpaikkaa viiden vuoden välein ja alaa kymmenen. Itsellä on jo kaksi vuotta"yliaikaa" nykyisessä työssä jos näin voi sanoa.

Toisaalta tuntuu aika irvokkaalta lähteä seuraamaan unelmia ja jättää vakituinen työpaikka, kun niin moni ihminen irtisanotaan tai on ollut ilman omaa haluaan työttömänä enemmän tai vähemmän. Onko se halveksuntaa toisia kohtaan? Sitä en kuitenkaan tarkoita.

Ystävän kanssa tästä juuri puhuin, ja kysyinkin, että onko tarkoitus, että  ajan itseni terveydellisesti loppuun nykyisessä työssäni ja lähden sitten nivelet paukkuen miettiään uutta. Näinhän se on ennen tehty. Niin kauan puurrettu samassa paikassa mihin on nuorena päässyt. Ja lopputulos ei useinkaan ole ruusuinen.

Valintani nyt on miettiä itse ja mikäli saan yhteyden niin ammattihenkilön kanssa mikä minusta voisi tulla, mihin voisin mennä niin että nauttisin työstäni yhtä paljon kuin nyt ja kroppani pysyisi paremmin kasassa. Se milloin konkreettinen muutos tapahtuu on vielä arvoitus, mutta hyvä pohjatyö oman pään sisällä psyykkaa ainakin minua etenemään asiassa ja ajallaan tekemään sen viimeisen ratkaisun.

Toisaalta tuntuu ihanalta kun tekee tämän asian suhteen jotain. Mihin ikinä tämä tie vie, en malta odottaa!